perjantai 12. heinäkuuta 2019

Jyväskylä päivä 2 ja päivä 3

Ensimmäisen tekstin Jyväskylään liittyen "päivä 1" voit lukea tästä.

PÄIVÄ 2
Launtaina meillä oli herätys klo 8. Yö oli nukuttu hyvin, mutta kyllä teki tiukkaa saada silmät auki. Kunhan liikkeelle pääsi niin fiilis oli hyvä.
Suuntasimme klo 10 Jyväskylän Crossfit salille jossa oli avoimet ovet ja osallistuimme Bootcamp tunnille. Olin aluksi hyvin epäileväinen tunnille osallistumiseen, koska koen crossfitin itselleni liian haasteelliseksi.Helzun ja Vanessan tsemppaana kuitenkin osallistuin ja hyvä niin.
Crossfit tunnin aluksi käytiin läpi liikkeet jotka treenissä tehdään ja lämmiteltiin yhdessä. Itse treeni toteutettiin pariharjoitteluna jossa yhdessä tehdään tietyn päämäärän saavuttamiseksi. Pari itse saa päättää kumpi tekee minkäkin verrran. Käytössä oli lämmittelylaitteista esimerkiksi soutu, jota piti tehdä yhteensä 2000m. Vuorotellen ja pari saa määritellä kuinka paljon kumpikin tekee. Bootcamp oli minulle tarpeeksi yksinkertainen, liikkeet oli suhteellisen helppoja ja kuka vain voi osallistua kyseiselle tunnille mielestäni. Turhautumista itselle toi se, että en tahtonut jaksaa kunnolla - olisin halunnut jaksaa paremmin jotta tunnista olisi saanut vielä enemmän irti. Mutta kyllä tuota treeniä tekemällä kunto varmasti nousee. Kivaa treenissä oli että se toteutettiin parin kanssa, toinen tsemppasi vieressä kun toinen teki.
Tykkäsin treenistä ja voisin kuvitella osallistuvani ainakin tällaiselle bootcamp tyyppiselle tunnille jossa liikkeet ovat tarpeeksi yksinkertaisia.

Polarin yhteeenveto treenistä:
Kesto:1h
Keskisyke:119 (min93 ja max146) Ihmeen alhaiset. Rannesykemittauksella otettu, yleensä käytän vyötä.
Kalorit: 494kcal, rasvan osuus 36%

Crossfitin jälkeen suuntamisemme salaatille, Tuore nimiseen paikkaan. Josta salaatin sai valita haluamillaan täytteillä. Tykkäsin paikasta kovasti.


Salaatin jälkeen suuntasimme Peurungan kylpylään. Matkalla pysähdyimme jätskille Laukaan satamaan. Ihana paikka. Kävelimme hieman rannan tuntumassa. Jyväskylässä ja sen seudulla on niin ihanaa koska vesi on niin lähellä. Vesi on minulle todella rauhoittava elementti. Peurungan kylpylä oli juuri sopiva paikka palautella lihaksia eilisin mäkitreenistä ja tämän päivän crossfitista. Kylpylä oli ihana ja viihtyisä. Illalla kävimme nauttimassa aterian Laukaan kiinalaisessa ravintolassa. 


PÄIVÄ 3
Nukuimme aamulla rauhassa niin kauan kuin nukutti. Sunnuntaina päivällä tapasin Sammakon sunnuntai blogia kirjoittavan Rouva Sammakon. Koska käsitöitä itsekin tykkään tehdä, sain esittelyn hänen käsitöistään ja langoista joita hänellä on. Olin aivan haltioissani hänen lankakaapistaan, jossa lankoja oli paljon ja ne oli väri/lanka järjestyksessä. Sellaisesta hyllystä olen itse haaveillut jo kauan. Toki itse en varmaan raaskisi käyttää lankoja vaaan ihalisin värimaailmaa vain. Minua kiinnosti Rouva Sammakon langat kovasti, koska siellä oli suurinosa minulle uusia tuttavuuksia. Sainkin langoista runsaasti uutta tietoa. Toki minua kiinnosti tarina blogista ja miten kuvaukset käsitöistä toteutetaan. Valokuvauksesta opin myös samalla lisää. Miten oikea luonnonvalo vaikuttaa kuvan lopputulokseen. 
Kävimme syömässä paikallisesessa kebab/pizzaravintolassa jossa onneksi päädyin kehujen ansiosta ottamaan pizzan. Syön pizzaa todella harvoin ravintolassa. Onneksi tällä kertaa päädyin ottamaan pizzan, koska se oli todella hyvää. 


 Yhteenveto koko reissusta:
Oli ihanaa päästä tutustumaan Jyväskylään (en ole ennen käynyt) ja ihastuin paikkaan melkeimpä heti ensisilmäyksellä. Liikuntamahdollisuudet on huikeat, vaihtoehtoja on runsaasti. Myös ravintoloita oli runsaasti ja tuntuu että Jyväskylässä on paljon elämää sekä erilaisia kulttuuri vaihtoehtojakin. Onneksi olin koko viikonlopun reissussa, jotta pystyin Vanessa ja Helzun välityksessä tutustumaan Jyväskylään vähän laajemmin. Paljon jäi varmasti näkemättä ja kokematta, mutta siihen ei auta kuin uusi reissu Jyväskylään. Oli ihanaa tutustua Rouva Sammakkoon henkilökohtaisesti, uskon ja luulen että hänenkin kanssaa tapaamme varmasti vielä uudelleen.
Kiitos Jyväskylän porukalle ihanasta ja hyvin järjestetystä viikonlopusta <3 Täällä edelleen hymy korvissa kun reissua mietin. Mukavaa että jaksatte tsempata minua uusiin liikunta lajeihin, vaikka minä olen alussa todella epäileväinen ja vähän laitan vastaankin!

tiistai 9. heinäkuuta 2019

Kuulumiset ja Jyväskylä päivä 1

Minulle kuuluu ihan hyvää, olen kesälomalla kolmatta viikkoa. Paljon olen ehtinyt touhuamaan jo lomalla. Liikuntaa harrastan pääsääntöisesti 3xviikossa, joskus neljäkin. Lähinnä se on lenkkeilyä ollut ja hyvin satunnaisesti salia. Syömiset olen kesälomalla ottanut rennommin, mutta kunhan arki palaa YRITÄN tehdä ryhtiliikkeen sen suhteen.

Lähdin perjantaina Jyväskylään ja kotiuduin sieltä sunnuntaina. Ohjelmassa oli liikuntaa, seurustelua ja hyvää ruokaa - parasta just nyt!
Päätin jaotella tekstin muutamaan eri tekstiin, jotta teksteistä ei tulisi niin pitkiä. Selasin tuossa kuviani ja niitä en ole ottanut reissun aikana kuin muutaman.
Saavuin Jyväskylään perjantain yhden jälkeen ja tapasin ystäväni Helzun, ja kävimme alkajaiseksi syömässä "Kiinalaisessa ravintolassa jonka nimeä en muista". Tarjolla oli laaja valikoima kiinalaista ruokaa ja sushia. Tämän jälkeen sain esittelyn Jyväskylän kävelykadusta ja keskustasta. Oli kiva tutustua kaupunkiin kävelemällä. Kävimme myös lankafestareilla joka oli täynnä ihania pieniä kojua. Tunnelma festareilla oli aivan ihania, ihmisiä kutomassa yhdesssä pitkin festareita. Ihastelin eri värisiä lankoja, mutta mukaan en raaskinut ostaa kuin virkkuukoukun. Oli mukava kierrellä pitkin Jyväskylän katuja ja samalla jalkani saivat vetreytystä autolla matkustamisesta.
Kun vatsamme oli hieman laskeneeet, kipusimme Laajavuoren huipulle. Olin alussa hieman epäileväinen että jaksanko sinne huipulle kiivetä, mutta Helzun kannustuksella jaksoin. Maisemat olivat hienot! Alas tulimme Laajavuoren hyppymäen portaita jotka olivat hyvinkin vinkkelät joka suuntaaan.
Illalla tapasimme Jyväskylän satamassa ystävämme Vanessan, istuimme ravintola laivassa vaihtamassa kuulumisia. Jonka jälkeen teimme iltakävelyn sataman tuntumassa. Oli aivan ihanaa kävele veden äärellä ja maisemat olivat ihanan rauhoittavia. Ihastuin Jyväskylään heti :)

Käytössäni on tällä hetkellä Polar V Vantage ranneke (koska vanha M400 sanoi sopimuksen irti). Laitan rannekkeen tiedot tänne.

Laajavuorelle kiipeäminen:
Kesto: 50min
Matka: 1,94km
Keskisyke: 134 (min71 ja max 157)
Kalorit: 532, rasvan osuus 28%
Nousu: 105m ja korkeus 232m

Polarin yhteenveto koko päivästä:
Aktiivisuus 124% (aktiivisuustaso 2)
Askeleita 20 954 = yhteensä 12,1km


Rapunzel