perjantai 27. joulukuuta 2019

Syy 5kk taukooni...

... ei ole mitenkään ihmeellinen. Se vain tuli itsellään. En löytänyt enää kiinnostusta blogin kirjoittamiseen. Loin itse itselleni paineita että blogilla tarvitsisi olla enemmän lukijoita ja minulla tarvitsisi olla enemmän tuloksia laihdutuksen suhteen, kun onhan tämä pääasiallisesti laihtutusblogi vaikka muistakin asioista kirjoitan. En myöskään keksinyt enää aiheita blogiini ja tekstejä ei vain yksinkertaisesti syntynyt. Monesti mietin myös tauon aikana, että blogini on tullut tiensä päähän. Nyt olisi aika lopettaa. 
Joulupäivänä avasin pitkästä aikaa (sattumalta) blogini ja siellä oli uusi kommentti uudelta kommentoijalta Aleksanterilta. Koska julkaisin kommentin, päädyin lukemaan tekstin jossa kyseinen kommentti oli. Samalla päädyin selailemaan muitakin tekstejä ja seuraamiani blogeja. Innostus blogimaailmaan nosti päätään yllättäen ja aivan sattumalta. Ja päätin kirjoittaa pienen teksinkin ja nyt muutamaa päivää myöhemmin kirjoittelen jo uutta tekstiä. 

Laihdutusblogi kun hiljenee, tulee varmaan monelle ensimmäisenä mieleen että kirjoittaja on repsahtunut pahemman kerran (ainakin itselle). Painoni ei ole noussut tämän tauon aikana vaan pysynyt samassa. Mittanauhalla en ole itseäni mitannut aikoihin ja vaakallakin käyn harvoin. 

Toukokuussa irtisanoin kuntosalijäsenyyteni, koska en ollut koko alku vuonna käynyt kuiten satunnaisia kertoja salilla. Syyskuussa paikkakunnalleni avattiin Liikku- kuntosali johon olin aikaisemmin käynyt tutustumassa Paimiossa. Tykästyin silloin Liikkuun kovasti. Joten päätin että kokeilen Liikkua, liikuntarahoilla jotka saadaan työpaikan puolesta. Jos en innostuisi salista niin "omaa rahaani" ei menisi hukkaan. 
Olen nyt käynyt siellä nyt suhteellisen säännöllisesti pari kertaa viikossa. Joskus on saattanut olla vain kerta viikossa. En ole ottanut asiasta mitään paineita tai tavoitteita kuinka usein on käytävä. Tavoite jonka asetin itselleni muutama viikko sitten on, että rullailen foam rollerilla treeni päätteeksi hetken ja teen voimapyörällä vatsoja. Nämä olen tehnytkin :) Voimapyörä tuntuu aika tehokkaalta, koska vatsani ovat olleet sen jälkeen kipeät vaikka en olen tehnyt 5x2, kyseistä liikettä. 

Kohta koittaa tammikuu ja mielessä on tietenkin (niinkuin joka vuosi) parantaa ruokavaliota. Mitä se tänä vuonna tarkoittaa, en vielä itsekään tiedä.... Mikä olisi fiksuinta...

keskiviikko 25. joulukuuta 2019

Paluu blogien äärelle?

Tänään palasin pitkästä aikaa omaan blogiini, aivan sattumalta hetken mielijohteesta. En ole juurikaan miettinyt blogin kirjoittamista pitkään aikaan. Ei ole ollut yksinkertaisesti mielenkiintoa sitä kohtaan, eikä ideoita tekstien suhteen.  
Tarkistin että olen viimeksi kirjoittanut tänne heinäkuussa eli 5kk sitten. En vielä tiedä itsekään mitä tämä paluu tarkoittaa, innostunko taas blogin kirjoittamisesta ja alanko raapustamaan tekstejä säännöllisesti? Onkohan täällä enää lukijoita, vai ovatko ne kaikonneet taukoni aikana?

Seuraamiani blogeja olen lukenut satunnaisesti taukoni aikana. Nyt innostuin niitäkin lukemaan, luin tekstejä jotka olivat jääneet lukematta. 

 

Rapunzel