perjantai 4. toukokuuta 2018

Langoilla taas...

.
Nina käski tekemään jotain hassua. Näin hassu sit olen :D

... Syy taukoon on hyvin yksinkertainen, ei ole ollut mitään kirjoitettavaa. En ole viitsit liikuntaviikkojani tänne kirjoittaa kun ne on ollut hyvin samanlaiset kuin aiemmin. 3x viikossa salia, joskus neljä mutta harvemmin. Kerran viikossa sulkkis ja kerran viikossa uinti/vesijuoksu. Lenkistä en ole vielä kunnolla innostunut vaikka ilmat ovat olleet siihen aika kivat. Muutaman kerran olen käynyt pyöräilemässä ja se tuntuu "oudon raskaalta". Takapuoli ei myöskään tykkää kapeasta satulastani.
Sulamoon merkkailut ovat olleet myös tällä hetkellä pienellä tauolla, jatkuvat merkkaaminen alkoi ärsyttää. Syön 4-5 kertaa päivässä, perus kotiruokaa. Pyrin pitämään vain kerran viikossa herkuttelupäivän edelleen.
Mittoja en ole vieläkään uskaltanut ottaa vaikka suunnittelin sen tekeväni huhtikuun lopulla.

Keskiviikkona teimme ystäväni Ninan kanssa Road Tripin Kaarinaan. Kävimme yhdessä testaamassa Liikku- kuntosalille ilmaiseksi. Tykkäsin kuntosalista, tilat olivat avarat ja laitteet eivät olleet kiinni toisissaan. Onhan ne uudet tilat aina uudet. Laitteet olivat kivoja vaikka pientä haparointia niiden käytössä tietenkään oli. En ole ennen tuollaisilla laitteilla treenannut.
Liikkussa on todella edullinen kuukausi maksu 29e/kk. Kortilla pääsee kulkemaan ovista ja kaapinkin saa samaisella kortilla lukittua - avaamisessa pieni vaikeuksia. Asiakaspalvelu oli ystävällistä ja ei liikaa tuputtamista. Inhoan tuputtamista.
Paritreeninä tehtiin Yläkroppaa ja vatsoja. Nina nappasi useampia kuvia minusta, pitkästä aikaa julkaisenkin useamman kuvan itsestäni. Ihan kaikista liikkeistä kuvia ei tullut kuitenkaan esimerkiksi selkä - ja olkapää liikkeistä.

Pakko oli testata spinni pyöriä jota siellä oli useampia. Tosi hyvä!




Erilainen rintalihaslaite jolla tehnyt. Tehokkaalta ja raskaalta tuntui. 

Tää oli hassu vatsalihaslaite, mutta kyllä tuntui. 


"Penkkausta" pelkällä tangolla, kyllä oli raskasta...

Vatsaa toisessa laitteessa, perus vatsapenkki - tuttu laite. 


Haukkaria. Olin kuulemma liian totinen kuvissa niin tässä kunnon irvistys...

Alleja, alleja. 


Treenin jälkeen Snickers juoma, ei ollut minun makuuni. Pettymys, kauan olin odottanut tämän maistamista.