sunnuntai 4. joulukuuta 2022

Hei Hei Mitä kuuluu?

(Teksti sisältää mainoslinkin, joka on merkattu *merkillä)

Heippa, pitkästä aikaa. 
Blogi on jäänyt unholaan, mutta instagramin puolella @lauranelamaa olen päivitellyt kuulumisiani melko säännöllisesti. Blogin käyttäminen hieman takkuaa, ei tahdo enää muistaa mistä mikäkin toiminto tapahtuu. 

Olen puolen vuoden ajan tehnyt Muutosvalmennuksen kanssa yhteistyötä. Valmennus on tuntunut oikein mukavalta, se ei ole dieetti vaan nimensä mukaisesti muutosvalmennus eli tähdätään elämäntapamuutokseen. Valmennus kestää yhteensä vuoden. Se sisältää jokaviikkoisia luentoja eri aiheista eli tietoa tulee pikkuhiljaa mikä on hyvä. Lisäksi valmennus sisältää reseptikirjan ja treenipankin sekä paljon muuta. Treenipankissa on liikkeitä niin salille kuin kotona  tehtäviä treenejä. Lisäksi kehonhuolto harjoitteita. 
Kuntosalilla olen käynyt 1-2 x viikossa. Viime aikoina melkein tuon kaksi kertaa viikossa. Se on tuntunut melko hyvältä. Ja voimaakin on tullut hieman lisää, mikä tietenkin motivoi itseäni. Minulla on useampikin treenikaveri joka käy samalla salilla, joten se on auttanut siinä että on tullut lähdettyä salille.
  
Loppuun haluan laittaa kuvan joulukalenterista jonka tilasin Blacb Friday viikonloppuna * Lykolta
Olen jo muutamana vuonna miettinyt kalenterin tilaamista, koska rakasta Ritualsin tuotteita. Minulta löytyy niitä rasvoina, suihkuvaahtoina, vartalotuoksuina ja hajuvesinä. Mielestäni kaikki sarjan tuotteista tuoksuvat ihanilta. 




Mitä teille kuuluu? Vieläkö siellä ruudun takana lueskelee joku höpinöitäni?

Rapunzel