Heippa pitkästä aikaa :) Kuten huomaatte kesällä kirjoittaminen ei ole maistunut minulle, tekstejä tulee harvaan. Jotenkin "runosuoneni" tämän blogin suhteen ei ole kukkinut juuri lainkaan. Olen jonkinlaisessa lukossa tekstien suhteen. Tarinaa ei vaan synny niinkuin ennen. Eikä itselläni ole tietoakaan mistä se johtuu...
Tänään tuli tarve tulla sanomaan tänne jotakin. Tulin kertomaan että tein tässä taannoin jotakin erilaista, jotakin jota en ole ennen tehnyt. Jotakin josta olen kauan haaveillut ja jotakin mitä en ole ennen uskaltanut tehdä. Otin tatuoinnin itselleni, muistotatuoinnin iskälle <3 Kuvassa tatutointi on juuri tehty, joten tatska on tumma ja vaaleat värit eivät näy kunnolla (viime viikolla kävin). Olen ylpeä että vuosien mietinnän jälkeen uskalsin tehdä jotain mistä olin kauan haaveillut.Jännitin niin kovin että meinasin peruuttaa koko ajan.
Ennen iskän kuolemaa tarkoitukseni oli ottaa jokin tsemppaava lause käteeni, ehkäpä se jonain päivänä vielä päätyy käteeni - kunhan keksin jotain mitä kaikille ei olisi.
Ostin myös itselleni hatun. Sekin on jotain mitä minulla ei ole koskaan ennen ollut. En ole koskaan omistanut hattua, nyt omistan. Ihastuin vain jostain syystä tähän hattuun kovasti <3 Sovitin tätä ensin vitsillä päähäni Helsingin Stokkalla. En silloin hattua itselleni ostanut, koska ajattelin etten tulisi sitä käyttämään tai että minulla ei olisi sopivia vaatteita sen kanssa.
Se jäi kuitenkin kummittelemaan mieleeni ja onneksi niitä sai tilata verkkokaupasta.
Veljeni sanoin: Täti L on syntynyt :)
On kiva uskaltaa tehdä asioita joita ei ole ennen tehnyt. Tai uskaltaa käyttää jotain erilaista, mikä ei ole itselle tyypillistä. Siitä minä saan aikamoisen onnistumisen tunteen:) Jossakin vaiheessa ajattelin että onnistumisen tunteita voi saada vain liikunnasta tai jos suoritat jotain ja onnistut siinä. Onnistuminen on pieniä asioita.
Liikkumiseni viime aikoina on koostunut sienien perässä ravaamisesta. Metsässä voi kulua monta tuntia ja kilometrejä tulee kuin huomaamatta. Salilla olen käynyt epäsäännöllisen säännöllisesti. Projektini kohti parempaa peilikuvaa lähenee etanan vauhdilla, mutta se etenee. Minulla on tunne että kerrankin teen sen oikein, kun en ole tiukalla dieetillä tai liiku hullunkiilto silmissä. Kiinnostukseni ei lopahda ja jaksan paremmin mennä kohti kevyempää minää. Tiedän että se tiukempi ruokavalio ja tavoitteellisempi liikuntakin odottaa minua jossain vaiheessa...
Mitä teille kuuluu? Mistä sinä saat onnistumisen tunteita?
