keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Laura: Mieliteot ja niiden korvaajaat:)

Olen listannut nettivalmennuksen aikaisia mielitekojani:) Olen ilmeisesti jotenkin nurikurinen ihminen kun mulla meni ensimmäiset kaksi viikkoa hyvin, ilman mielitekoja ja sen jälkeen niitä alkoi tulemaan. Yleensä sanotaan että ensimmäiset kaksi viikkoa on vaikeimmat ja sitten alkaa helpottamaan:D Mulla mennyt  siis täysin toisinpäin. Välillä tuntuu että jokainen päivä on taistelua herkkuhimoja vastaan. Ja se saa mielen maahan:( 

Viime viikolla oli pakko pitää treeneissä useamman päivän taukoa koska ei vaan jaksanut, veto oli aivan pois. Tauko teki todellakin hyvää, nyt treeni kulkee paremmin. Joskus vain kannattaa kuunnella omaa kroppaa:)



Olen juonut alla olevia juomia palkkareina salin jälkeen satunnaisesti. Tuo Fastin Banaani proteiinishake on ihanan kermaista ja täyteläistä. Tuo Profeelin suklaapirtelö maistuu aivan oikealle suklaalle, siis NAM! En yleensä tykkää suklaanmakuisista proteiini juomista koska ne maku liian kaakaomainen. Mutta tämä on aivan täydellisen makuista. Suosittelen lämpimästi kumpiakin juomia, ovat niin herkullisia. Annan kummallekin juomalle arvosanaksi täyden 10!!!!




keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Laura: 3 viikkoa ja rapiat takana Fitnetin HIIT valmennusta :)

Ajattelin että tämän nettivalmennuksen aikana olisi enemmän kirjoitettavaa muttei se välttämättä menekään niin. Kun ei oikein tiedä mistä kirjoittaisi :)
Ilokseni olen huomannut että treenit ovat alkaneet sujua hyvin ja painojakin on saanut jo joihinkin liikkeisiin lisätä, jee :) Ja olen muutenkin aikalailla hurahtanut tuohon salitreenin! Nyt kun ilmat alkaa lämmetä tekee mieli lenkillekin enemmän:)
Kirjoitin viime tekstissäni että nälkä vaivaa, enää ei onneksi niin ole. Nälkä kesti 3 päivää ja oli kakkosviikon lopulla ja kolmosviikon alkupuolella.
Veden joukkoon olen lisännyt sitruunaa ja vesikin maistuu taasen paremmin. Sitä en sitten tiedä mitä sitruuna tekee hampaille, ei ilmeisesti kovin hyvää mutta pyrin käyttämään sitä satunnaisesti. Olen myös lisännyt veden joukkoon limeä, verigreippiä ja appelsiinia. Kurkunsiivut on vielä kokeilematta:)
Eilen sorruin syömään muutaman paahtoleivän juustolla sekä kourallisen perunalastuja. Hui että tuli huono omatunto. Onneksi olin menossa muutaman ystävän kanssa salille treeniä tekemään niin pääsin kaloreita polttamaan. Tekstailin ystäväni kanssa sortumisestani ja hän käski olla lannistumatta joten päätin etten lannistu.
Juoksun aloittaminen siintää mielessä niinkuin joka kevät, olen muutamankin kerran keväisin aloittan ut juoksuharrastuksen Porin juoksukoulun ohjelmalla ja päässyt 5km saakka. Nyt olen salilla hölkkäillyt muutamia minuutteja kerrallan juoksumatolla:)

Olen pahoillani kirjoitusvirheistä, tein tekstin makaamalla sängyssä tabletilla :D


sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Laura: Pientä ärsytystä ilmassa:)

Kaksi viikkoa takana Fitnetin HIIT nettivalmennusta. Ruokavaliosta ja treeniohjelmasta on suoriuduttu moitteettomasti. Treenitkin jaksaa tehdä koko ajan paremmin, olkapäätreeni tuottaa vielä pientä päänvaivaa (heikko kohtani ollut aina!). Olo on kevyt ja melko virkeäkin :) Housut tuntuu aavistuksen löysemmiltä ja paidat ei pullota enää niin paljon kuin ennen:D

Mutta sitten itse otsikkoon, mua on alkanut ärsyttämään:

- Veden litkiminen ja tästä johtuva vessassa ramppaaminen
- Ruokien valmistaminen ja kaupassa juokseminen. Vaikka yritän ostaa mahdollisimman paljon ruokaa kerralla luottokauppani Lidlistä. Ruuan valmistus on osittain omaa vikaa kun tykkään että jauheliha ja kana on parempaa kun sitä paistaa juuri ennen syömistä.
- Eväiden miettiminen ja valmistelu, aina kun lähtee jonnekkin pitää miettiä tarviiko jotain eväitä mukaan ja mitä ottaa mukaansa.
- Ruokailuvälien tasaisuus, tämä sujuu helposti jos on töissä/kotona mutta kun on menossa jonnekkin tämä tuntuu ajottain olevan erittäin haastavaa!!!!
-  2viikon loppupuolella on alkanut vaivaamaa nälkä ja mieliteot, alussa niitä ei ollut ollenkaan! MUR! Jostain luin että nälkä tarkoittaa sitä että rasva palaa...
- banaanin popsiminen

Mutta eipä tässä auta kuin mennä tultapäin! Keventynyt olo auttaa jaksamaan ja se että purkaa paha oloa ystäville sekä nyt tänne blogiin. 2 viikkoa takana ja 4 edessä.
Loppuun vielä kuvakollaasi aterioistani satunnaisessa järjestyksessä.