keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Yksinäisyys

 Julkaisinkin tästä jo lyhyen tekstin instagramin puolella, mutta päätin nyt tulla tännekin avaamaan ajatuksiani. 

Yksinäisyys, on tunne jota koen aika useinkin. Minulla on läheisiä ihmisiä ja tekemistä ympärilläni, mutta kaikesta huolimatta koen useinkin itseni yksinäiseksi. Ulkopuolisen silmin näyttää varmasti siltä, että minähän olen koko ajan menossa/tekemässä jotakin. Mutta se ei minun tunnettani poista, eikä helpota. Koen liiankin usein itseni yksinäiseksi, varsinkin iltaisin. Vaikka nautinkin kutomisesta ja sarjojen katselusta. Yksinäisyys tuntuu tuskaisena ja ahdistavanakin tunteena. 
Olen pitänyt jo pitkään näitä ajatuksia itselläni ja mietin että ehkäpä niistä on aika alkaa puhua ääneen. 

Me ihmiset koemme asiat niin eri tavalla. Toinen kaipaa enemmän elämäänsä ihmisiä ja tekemistä kun toinen. Joku ihminen kokee herkemmin yksinäisyyttä kun toinen. On varmaan ihmisiä jotka kaipaavatkin sitä että saavat olla yksin. On luonnollista että hektistä perhe arkea ihminen kaipaa välillä sitä että saa olla yksin. Mutta toisaalta yksin oleminen ja yksinäisyys ovat loppujen lopuksi kaksi täysin eri asiaa. 


Rapunzel