torstai 15. lokakuuta 2020

Painonhallintaryhmä


Tänään oli ensimmäinen kokoontuminen kaupungin järjestämässä painonhallintaryhmässä. Lähdin mukaan ryhmään, koska ajattelin ettei siitä haittaakaan ole. Lähdin ryhmään mukaan ystäväni innoistamana. 
Meistä otettiin paino ja vyötärön ympärys, sekä lisäksi täytimme useampia kyselyistä ravitsemusterapeutille. 
Olin aluksi skeptinen tällaisen ryhmän suhteen, mutta nyt olen hyvin innoissani. Meille annettiin kotitehtäväksi mietti tavoitteet vuoden päähän. Itselleni asetin tavoitteeksi saada verenpaine lääkityksen kokonaan pois ja mahtua kahta kokoa pienempiin vaatteisiin. 
Aluksi meillä on 5 kokoontumiskertaaa, osa viikon ja osa kahden viikon välein. Mutta ryhmä voi jatkaa tarpeen mukaan. Tietysti korona saattaa vaikuttaa tapaamisiin, mutta näillä näkymin tapaamiset tulevat onnistumaan. Mutta elämme tilanteen mukaan tottakai. 
Päivittelen suhteellisen usein instagramiin kuuluumisiani, minut löytää sieltä @lauranelamaa. 


Lisään vielä loppuun uuden videomme Agen kanssa. Otahan kanava ja insta tili @agejalauratubettaa
haltuun. 





2 kommenttia:

  1. Kuulostaan hyvältä tämä kaupungin järjestämä ryhmä. Kaikkea uutta, terveyttä edistävää, kannattaa kokeilla, koska jokaisesta uudesta asiasta tai kokemuksesta jää aina jotain omaan elämään. Toivottavasti kerrot myöhemmin lisää ryhmästä ja uusista oivalluksista. Positiivista syksyä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu olen kyllä samaa mieltä, fiksusti kirjoitettu :)
      Kerron kyllä lisää ryhmästä ja uusista oivalluksista (toivottavasti niitä tulee). :)
      Hyvää syksyä sinnekkin! :)

      Poista

Rapunzel