keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Lempi blogikommentit


Tästä postauksesta tulee vaikea, hyvin vaikea. On vaikea valita lempikommentteja, koska tykkään jokaisesta kommentista jonka olen saanut ja ne ovat minulle tärkeitä. Kommenttien saaminen on ihanaa ja palkitsevaa. Kohdalleni ei ole tainnut sattua vielä ainuttakaan negatiivista kommenttia, josta olen hyvin hyvilläni.

Pyrin nyt kuitenkin valitsemaan lempikommenttejani satunnaisesta järjestyksessä. n.500 kommenttin joukosta ei ollut todella helppo valita lemppareita - olisin halunnut valita kaikki <3 Kommentit ovat vihreällä värillä ja omat perusteluni kommenttiin heti perään mustalla värillä.  

- Nyt on osallistuttava tähän herkulliseen haasteeseen. Katsotaan kuinka montaa eri hedelmää, marjaa, juuresta ja vihannesta tulee maistettua. Tarjoilen sitten niitä myös lapsenlapsille ja raportoin ovatko hekin innoissaan :-) Liikunta on tammikuisen haasteen jälkeen jatkunut jokapäiväisenä, laihdutus on edistynyt mukavasti. Kaikille kivaa heinäkuista heviä!  Tämä Taffi3 kirjoittama kommentti HeviHeinäkuu postaukseen. Ihanaa kun jollekin on ollut näistä haasteista iloa ja hyötyä :)

-Heeei nuorten kirjat on aivan mahtavia vieläkin! ☺ Itse tykkään Goosebump -kirjoista :D Hitto tulikin nyt mieleen! En muista yhtään mikä se nuorten kauhukirjasarja oli, ne tahtoisin kyllä lukea joskus uudestaan. Siinä kirjasarjan kannessa oli aina pääkallokiitäjä, ai oliko sen kuva vain yhdessä kannessa.. Kannet tietenkin mustanpuhuvia. Eräs kirja liittyi nuoreen tyttöön, jonka perhe oli muuttanut isompaan ja vanhempaan taloon. Ei nyt ihan kummittelua, mutta muistaakseni koko keissiin liittyi lopulta murhattu tyttö. Kannessa oli muistaakseni joku tönö ja siinä pihalla lampi ja vaja silleen häivytettynä. Ja tosiaan se pääkallokiitäjä, kyllä veikkaan, että se oli sen kirjasarjan "ominaisuus". Muistan kirjojen sijainninkin meidän kirjastosta, mutta harmittaa että siihen ne muistikuvat sitten jää D: Ne oli tosi hyviä! (alla jatkokommentti)
- Ei tullut mieleeni se kirjasarja, mutta Jukka Parkkisen nuortenkirjat oli ehdottomat suosikkini jo lapsesta saakka ja sama intohimo niitä kohtaan jatkuu tänkin päivänä! Hänen kirjoittama teos Onnenpoika ja pelienkeli on vieläkin ehkä parhain lukemani kirja ikinä ☺
Tämä oli Lennun kirjoittama kommentti vitosen blogihaaste tekstiin. Tykkään vinkeistä <3 Kirjat on vielä lukematta, olin ne jo unohtanut mutta onneksi tämän tekstin myötä muistin ne uudestaan.

- Mulle pisti silmään toi "en osaa päättää, koska jatkan tosissani laihdutusta". Kannattaa miettiä, että entäs jos et koskaan enää laihduttaisi? Itte oon yrittänyt sitä tässä toteuttaa, mutta ton painonhallintaryhmän myötä oon lipsunut sinne laihduttamiseen. Multa ei laihtuminen ikinä oo onnistunut ilman tiukkaa laihdutusta, enkä oo sitä ees tehnyt kuin kerran. Mutta mä luulen, että avain pysyvään lopputulokseen on yksinkertaisesti se, että ne tavat muuttuu loppuiäksi. Ettei tule sitä laihdutukseen tympääntymistä ja sitä kautta uudelleen lihomista. Ja siks ne muutokset täytyy olla sellaisia, että ne onnistuu oikeesti arjessa. Siks sen liikunnan, mitä harrastaa, pitää olla kivaa jo tehdessä. Koska kivoja asioita jaksaa tehdä, inhottavia ei. Siksi sen ruuan mitä syö, pitää olla maukasta. En tiedä miten sä näät tän asian, mutta koska mulla on epäonnistunut viritys takana, niin oon jo valmis uskomaan, että laihduttamalla se tulos ei jää pysyväksi. Ei kukaan voi jatkuvasti laihduttaa ja laihduttamisen lopettaminen johtaa monilla lihomiseen. Ite painin tän asian kanssa silti edelleen, kun mussa on se puoli joka haluaa niitä kiloja pois ja nehän ei tunnu lähtevän muuta kuin kiristelemällä. Mutta sitten mussa on sekin puoli, joka tietää kokemuksesta, ettei se kiristely toimi pitkällä aikavälillä eikä tuota pysyvää tulosta. Joillakin sekin voi tietenkin toimia, mutta mä en kuulu siihen sakkiin. Mulle tulee näistä sun teksteistä kovasti mieleen se oman laihdutuskerran loppuvaihe ja toivon todella, että sä handlaat sen tilanteen paremmin kuin minä. Mullehan ne kilot siis tuli takaisin korkojen kanssa, enkä mä toivo sellaista kenellekään.
Tsemppiä kuitenkin jatkoon! Toivottavasti löydät just sulle sopivan tavan karistaa niitä liikakiloja - oli se sit rennompaa tai tiukempaa linjaa. Mut muista kuitenkin, ettet ole yhtään huonompi ihminen, vaikket enää ikinä laihduttaisi grammaakaan. Oot sitä paitsi jo tehnyt ja saavuttanut paljon ja se on hienoa! Ja ainakin blogin perusteella vaikutat tosi kivalta ihmiseltä. <3 Ihanaa kesää sulle!
Kulkijalta hieno kommentti - viisaita sanoja, joka antoi tsemppiä ja ajattelemisen aihetta. Hauska haaste postaukseen. 

- Moikka! Löysin sattumalta teidän blogin tänään. Olen itse noudattanut nyt 2 viikkoa Fitnetin Fit for bikini valmennusta ja samaistuin näihin kaikkiin!! :D paitsi banaanin popsimiseen, siihen en ole vielä kyllästynyt :)
Mullakin tuli toisen viikon lopulla vähän mielitekoja oikeastaan ihan kaikkeen mikä on kiellettyä. Leipää kun saisi ja nakkia <3 :D
Mun mieliteot varmaan kyllä johtui siitä kun pienensin hiukan riisi ja pasta-annoksia viime viikoksi kun en voinut tehdä treenejä. En ollut varmaan tarpeeksi kylläinen jonka vuoksi halusin jotain naposteltavaa :D 
Norakaroliinalta kiva kommentti, löysi blogiin saman ruokavalion kautta - jotenkin niin kiva sattuma. Kommentti Fitnetin nettivalmennus asiaa koskevassa postauksessa pientä ärsytystä ilmassa.

- Hyvä kirjoitus. Muistan, kun opiskelin lähihoitajaksi (valmistuin 1999) ja visioni oli koulutusta aloittaessa, että suuntaudun lapsiin ja nuoriin. Kyllä se mieli nopeasti muuttui, kun päiväkotiharjoittelussa olin. Suuntauduin opinnoissani mielenterveys-, kriisi- ja päihdetyöhön. Tämän jälkeen lähes kaikki koulutukset ovat suuntautuneet Mt-puolelle ja myöhemmin sairaanhoitajankin suuntauduin opinnoissani mielenterveys- ja päihdehoitotyön puolelle. Työkokemusta löytyy myös vammais- ja vanhuspuolelta, joten tiedän mistä puhut, kun kuvaat työsi mielekkyyttä ko. asiakaskuntia kohtaan. Hoitotyö palkitsee työn tekijäänsä, kun saa kohdata erilaisia ihmisiä ja olla avuksi/tueksi heille.
Helzun kirjoittama kommentti Miksi minusta tuli hoitaja? postaukseen. Inspiroivaa saada kommenttai muilta hoitajilta. 


- Mielestäni jo blogin pitäminen ja itsensä motivointi sekä päiväkirjamainen tarkastelu on osa laihdutus- tai muuta elämänhallinnan prosessia. Elämässä ei ole tarkoitus "suorittaa" dieettejä yhtenään, mutta joskus toki se voi olla hyvä alku suuremmalle muutokselle. Et ole epäonnistuja, vaikka et liiku ja laihdu urakalla. Olet itsestäsi välittävä ihminen, joka tuntee itsensä ja tietää miten on hyvä edetä juuri nyt. Aina ei voi olla tyytyväinen itseensä, mutta itseään voi rakastaa ja suoda luvan elää omannäköistään elämää. Niin kuin postauksessa mainitsit, olit ystävän kanssa kävelyllä ja haravoimassa, sinä liikuit ja nautit siitä. Ystävän kanssa liikkuminen on huippu juttu, jos sellaisia ystäviä on tarjolla, jotka tykkää liikkua. Liikuntatreffejä lisää vain. -Helzu- 
-Olipas kiva postaus lukea. Hienoa että osaat kuunnella itseäsi noin hyvin!
Komppaan kyllä Helzua tuossa edellisessä kommentissa.
En minä ainakaan seuraa laihdutusblogeja vain sen laihdutuksen edistymisen takia. Tavallaan ajattelen, että seuraan kirjoittajaa ja hänen kuulumisiaan, enkä välttämättä mitään tuloksia tai saavutuksia.:) Tärkeintä on, että etenet itsellesi sopivaan tahtiin ja kuuntelet omaa mieltäsi ja kehoasi :) Ihanaa kevättä!<3 -Vanessa 
Nämä kaksi yllä olevaa tsemppaava kommentti Helzulta ja Vanessalta, Eilen oli pitkästä aikaa hyvä päivä postaukseen <3 

Ihana ja viisas teksti!<3 Niin kiva kuulla että olet saanut rauhan tämän kirjoittamisen kanssa. Mielestäni blogin kirjoittamisen ei pitäisi olla "pakkopullaa", vaan lähteä itsestä. Välillä on tottakai niitä aikoja kun ei vaan ole niin paljon sanottavaa, kun taas välillä sitä sanottavaa on liikaakin :D On ollut tosi ihana tutustua näin blogien välityksellä!<3 Ja toivon että pidät kiinni tämänhetkisestä tunteestasi tätä kirjoittamista kohtaan!:)
Ihana kommentti Vanessalta, Olen löytänyt rauhan kirjoittamiseen postauksessa. 


- Asiallinen teksti ja mukavaa itsensä tutkiskeluakin!
Juuri näin, lukijat kyllä odottaa, että asiaa tulee. Ennemmin asiaa vähän harvemmin kuin pelkkiä pakollisia "täytepostauksia". Välillä on kiva lukea hömppää, pikaiset kuulumiset yms, mutta eniten aina odottaa sitä kunnon postausta. Olen kirjoittanut toisessa aiheessa blogia 5 vuotta, mutta koska täydellinen koukuttumistyyli kirjoitustaidoistani puuttuu, on sielläkin ollut lukijoita aina vain +-30. Eikä se haittaa yhtään! Yleensä nämä on sitten aktiivisia ja monipuolisia kommentoijia. Toisaalta siitä tiedän, että blogia oikeasti luetaan eikä vain listoilla roikuta. Eikä tule ikinä 100 anonyymiä viestiä joissa lukee "tsemppiä" ja joihin ei voi oikein vastata muuta kuin "kiitos", vaikka toki olisi välillä joskus saada niitäkin :D Mut keskustelu on se, jota mä arvostan bloggaajissa eikä juuri vähäpätöisiä "kiva, kiitti" vastauksia jotka ei tunnu yhtään henkikökohtaiselle vaan automaattivastaukselta. Tämä ongelma on usein niissä blogeissa, joissa pyöritään parin sadan paremman puolen olevilla lukijoilla :) 
Eritttäin fiksu kommentti Lennulta, edellä mainittuun tekstiin (sama kuin Vanessa).

- Sun nauru, hassuus <3 ja luotettavuus!
Mä en osaa sanoa yhtä syytä miksi luen sun blogia, joka päivä käyn kattoos onko tullu uutta tekstiä :) -N
- Heippa! Olet aidosti rehellinen ja mukava... blogisi jutut ovat mielenkiintoisia ja moneen juttuun on helppo "samaistua"... reipasta syksyn jatkoa terkuin -sonja- :)

Ihania kommentteja Haaste lukijoilleni tekstiin. Sain muiltakin palautettava että olen aito, se on tosi tärkeää minulle että tämä välittyy muillekin. En tykkää epäaidoista ihmisistä. 





6 kommenttia:

  1. Ohoh! Olipa yllätys blogilomailun jälkeen lukea parinkin oman kommentin päätyneen tänne :o Kiitokset Laura ♥

    Tällaiset postaukset edes kerran historiassa on näin lukijan kannalta aivan mahtavaa kanssakäymistä lukijan kanssa ja arvostusta lukijaa kohtaan! Sietäisi ottaa monen (juuri mainitsemieni useamman sadan lukijan blogin) kirjoittajan mallia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Lennu ❤️
      Miten sujui blogilomailu?
      Kiitos kauniista sanoista, arvostan todella niitä. Hienoa kuulla että tykkäsit! Se palkitsee taas kirjoittajaansa :)
      Ehkäpä tälläisen voisi tehdä vuoden tai puolen vuoden välein?
      -Laura-

      Poista
  2. Olipas outoa lukea omia kommentteja :)

    VastaaPoista
  3. Olipa kiva ja omaperäinen postausidea! :) Ja miten mukavaa että omakin kommentti listalta löytyi! Aloin kyllä heti miettimään omiakin suosikkikommentteja ja siltä listalta kyllä löytyisi sinun kommenttiasi myös!😊 Mutta kiitos kunniasta että pääsin tähän postaukseen❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vanessa, kiva kun tykkäsit :)
      Hienoa että kommenttini kuuluvat sinun suosikkikommentteihin <3
      Oleppa hyvä!
      -Laura-

      Poista