sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Laura: Virheistä oppii...

Kerroin aiemmin että olen vähentänyt ruokavaliostani runsaasti hiilihydraatteja, syönyt kummallakin aterialla kasviksia, vihanneksia ja jotain proteiinin lähdettä. Aluksi meni oikein hyvin kun olin vapailla ja yövuoroissa. Työpäivinä nälkä alkoi kalvamaan aika lailla, huomasin että ruokavalio slkoi olemaan aikamoista pakkopullaa. Ja olin kärttyinen, teki mieli jättää taas koko leikki kesken. Yhtenä iltana sitten söin kaupan pizzaa kun oli huutava nälkä. Pohdin itsekseni ja ystävieni kanssa mitä olisin viisainta tehdä sekä selailin nettiä.
Päädyin lisäämään ateroihini pienen määrään tummaa riisiä tai pastaa. Olo oli helpottunut tämän jälkeen kun tajusin että kehoon tulee polttoainetta jatkossa hieman lisää. Ymmärsin myös samalla muutaman asian, mitään ruokavaliota ei kannata vetää väkipakolla läpi se ei vaan pidemmän päälle toimi. Jokainen meistä on yksilö toiselle sopii toinen ja toiselle toinen. Jos mieleni paranee siitä että lisään hieman hiilareita niin olkoon se sitten niin. Päätin että kuuntelen kroppaani mitä se sanoo, riittääkö lisäys hiilareita vaikka vain toiselle aterialle. Sen näyttää aika. Muokkaan ruokavaliotani sen mukaan mitä mieli ja kroppa sanoo. Tietenkin seuraan viikottain painoani jos se nousee, täytyy tehdä korjausliikkeitä. Eli ruokavalio elää sen mukaan että saadaan paino tipppumasn, kuunnellen samalla kuitenkin mieltä ja kehoa :) kyllä se mieli täytyy olla vahvasti mukana asiassa jotta tässä onnistutaan!
Tällä viikolla liikunta on ollut aika minimissä, nyrjäytin alkuviikosta nilkkani töissä rappusissa ja olen sairaslomalla. Nyt jalka alkaa olemaan kunnossa ja toivon pääseväni ensi viikolla kunnolla liikkumaan. Ensi viikko mulla onkin lomaa ja on luvattu kuulemma aurinkoisia ilmoja, sitä odotellessa. Pyöränkin kumit on täytetty joten silläkin pääsee liikkumaan!
Pahoittelen virheitä, teksti on kirjoitettu ipadilla!

-Laura-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rapunzel