tiistai 5. heinäkuuta 2016

Laura: Surun keskellä....

Minulla on suru-aika joten blogikin on viettänyt hiljaisuutta ja suru-aikaa. Kerroin loppuvuodesta että lähipiiristäni ihminen on sairastunut vakavasti. Alussa tiedettiin jo että parannuskeinoa ei ole, mutta hoidoilla saataisiin "ostettua lisäaikaa". Hoidot tehosivatkin alussa ja iskä sai viettää suhteellisen normaalia elämää. Käytiin paljon kätköilemässä yhdessä ja tehtiin välillä porukassa ruokaakin:) Touko- kesäkuun aikana tilanenne paheni yllättäen ja syöpä levisi. Tilanne tuli yllätyksenä koska isäni oli kuitenkin ollut koko sairauden ajan suhteellisen hyväkuntoinen. Lääkärin sanoin "syöpä pääsi leviämään salakavalasti koska mies oli niin hyväkuntoinen.
Kesäkuun loppupuolella isäni nukkui ikuiseen uneen vähän päälle kuusikymppisenä, mielestäni aivan liian nuorena. Tähän astisen elämäni kovin paikka :( Suru, tuska ja ikävä on suunnaton, sitä ei pysty edes sanoin kuvailemaan.  Sitä ihminen ajattelee sinisilmäisenä että omat vanhemmat elää vanhaksi asti.
Iskä oli avulias ihminen, aina valmis auttamaan minua ja muitakin jotka hänen apuaan tarvitsivat. Iskä järjesti välillä omat menonsa sen mukaan että pystyi muita auttamaan. Hän oli kova korjaamaan ja rakentamaan kaikenlaista. Ja saikin aina toteuttaa minun keksimiäni rakennuspuuhia. Iskä osasi korjata melkein kaiken eli hän oli kätevä käsistään. Iskä oli suorapuheinen mies, ei mikään turhan höpöttöjä. Hän kuitenkin tykkäsi keskustella ihmisten kanssa ja tuli toimeen melkeimpä kenen kanssa tahansa.
Iskälle pystyi aina soittamaan ja hän osasi välillä jopa puhelimessakin neuvoa miten jokin asia hoituu. Muistan erään puhelun hänelle kun olin ystäväni luona ja kokosimme hänelle sellaista veneen mallista riippukeinua jossa piti kiristää muttereita ym. Soitin isälleni kysyen "mulla on nyt kädessä räikkä ja tällanen keppi missä on holkki, miten saan näillä kiristetty?" Ja iskä tiesi mitä tarkoitin ja neuvoi miten saatiin kiristettyä mutterit ym. mitä ikinä ne olikaan. Ystävät nauroivat katketakseen vieressäni, ihan vaan sitä miten puhuttiin puhelimessa:)
En tiedä koska pystyn poistamaan hänen numeronsa puhelimestani, ehkäpä sen aika tulee sitten joskus. Ystäväni sanoi että siihen tulee oma aikansa, hän on ollut samassa tilanteessa muutamia vuosia sitten.
Minulla on ystäviä jotka ovat menettäneet isänsä ja heiltä olen saanut hyvää vertaistukea. Toki muutkin ovat tukeneet minua.  


"Enkelit valkoiset taivaalta tuolta, pitäkää iskästä hyvää huolta <3 Halauksin isin pikkutytär"

Mietin kauan että kirjoitanko asiasta blogiin, mutta päätin että jos kirjoittaminen auttaisi minua jotenkin. Kun sain tämän tekstin valmiiksi, mietin tuliko kaikki kirjoitettua mitä halusinkin sanoa. Ainakin tällä erää tuli.

17 kommenttia:

  1. Osanotto suruun. ❤️ Isät ovat niin tärkeitä ja rakkaita!

    VastaaPoista
  2. Voimia ja jaksamista. Läheisen menettäminen on raskasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤️❤️ Onko sinulla kokemusta asiasta? -Laura-

      Poista
  3. Laura: Menetin äitini 2 vuotta sitten, isäni menetin ollessani alakouluikäinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olen niin pahoillani, osaanottoni sinulle ❤️❤️

      Poista
  4. Voi, osanottoni! Syöpä on salakavala, monta tuttua on siihen menehtynyt! Paljon jaksamisia surun keskelle!

    VastaaPoista
  5. Osanottoni. <3

    Kaunis kirjoitus. Teksti nosti tunteet pintaan ja kyyneleet silmiin. Minun enoni kuoli syöpään viime heinäkuun alussa, hän oli 65-vuotias. Myös surutyö on ollut tällä kertaa erilaista, en tiedä johtuuko se juuri siitä, että hän sairasti syöpää. Vaikka kuolemaa osasi odottaa, se yllätti silti. Vieläkin välillä tulee itku...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kulkija❤
      Osaanottoni myös sinulle❤
      Samaa mieltä olen että yllätyksenä se silti tuli vaikka sitä osasi odottaa... itsellä ainakin surutyö vielä kesken, ajan kanssa.

      Poista