torstai 8. maaliskuuta 2018

Emman uimakoulu

Olen ennenkin maininnut täällä blogin puolella urheihullun serkkuni Emman. Hän oli käymässä täällä ja käytiin maanantaina ja tiistaina uimassa.

Emma opetti minulle rintauinnin tekniikkaa ja vähän kroolinkin. Rintauinti alkoi sujumaan jo huomattavasti paremmin ja oli tehokkaampaa kuin ennen. Kroolissa on vielä tekemistä, se on aika vaikeaa jos ottaa hengityksen mukaan ja pistää pään veden alle. Yritän kyllä sitäkin pikkuhiljaa opetalla.
Emma opetti myös uimalaudalla erilaisia liikkeitä.
Minulla oli vain toisella kertaa mukana sykevyö, mutta huomasin että sykkeeni nousivat hieman enemmän kuin aikaisemmin ja kalorinkulutuskin nousi samalla.
Tykkäsin tästä uimakoulusta kovasti koska monipuoliset liikkeet ym tuovat aina mielekkyyttä liikuntaan runsaaasti. Varsinkin jos käy yksin uimassa niin monipuoliset liikkeet tai harjoitusohjelmat ym saavat ajan kulumaan paremmin.
Emma on loistava tsemppari ja jaksaa aina neuvoa <3

Olen nyt kovasti tykästynyt uintiin ja vesijuoksuun. Se on hyvä/tehokas liikuntamuoto ja ystävällinen nivelille.
Minulla oli monta vuotta taukoa kun en käynyt uimassa ollenkaan. Vierastin yleisiä suihku- ja uinti tiloja. Inhosin näyttäytyä ylipainoisena vähissä vaatteissa/alasti. Pidin myös niitä yleisiä tiloja jotenkin likaisina. Pakko myöntää että meidän uimahalli on todella siisti. Ja siellä tuntuu käyvän kaiken ikäisiä ja kokoisia ihmisiä. Ja siihenkin tottuu kulkemaan uimapuvussa yleisillä paikoilla pikkuhiljaa.


Tuollaisella uimalaudalla polskin menenään ja kyllä oli tehokasta. Potkut esimerksiksi paranee kun voi keskittyä vain niihin.

2 kommenttia:

  1. Uinti on varmasti paljon kivempaa, kun on tekniikka hallussa! Tai mikä tahansa laji. Meillä oli lukiossa liikuntatunnilla hiitotekniikkaa ja se taisi olla viimeinen hiihtokerta koululiikunnan parissa tai muutenkaan. Mutta se oli myös ensimmäinen kerta, kun hiihto ei tuntunut vastenmieliseltä. Eihän se tekniikka tietenkään tunnin harjoittelun jälkeen täysin sujunut, mutta muistan miten paljon kovempaa sillä oikealla tekniikalla pääsi ja miten paljon helpommalta se tuntui. Ja siihen asti olin vihannut hiihtoa sieluni pohjasta saakka, koska sitä oli joka talvi joka toinen viikko ala-asteella. Joka toinen viikko luisteltiin, mutta siitä minä taas tykkäsin. :)

    Mulla uinnissa on nykyisin sellainen ongelma, että mua ällöttää uima-altaat aivan kauheasti. :D Ihmiset on saastaisia ja ne tekee siellä vedessä vaikka sun mitä... eri asia sitten miten relevanttia sitä on ällötä, mutta en kyllä vapaaehtoisesti altaaseen mene. Luonnon vesissä on tietenkin myös vaikka mitä, mutta jotenkin se ei samalla tavalla ällötä. Tää ällöäminen on tietenkin ongelma ihan vain mun pään sisällä. Oon vissiin muutenkin vähän liian hygieeninen.

    Mukavaa, että oot löytänyt itsellesi mieluisan lajin liikkua! <3 :) kiva lukea näitä sun postauksia edelleen <3 mukavaa kevättä ja tsemppiä kaikkeen tekemiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen täysin samaa mieltä kanssasi tuosta tekniikasta, miten paljon se auttaa kun on oikea tekniikka hallussa. Ja on se uskomatonta miten pienessä ajassa voi tekniikkaa oppia, vaikka toki ymmärrän että täydellisen tekniikaan haltuun ottaminen vie pidemmän ajan:)
      Joo kuule kyllä minäkin samoja asioita mietin kun sinäkin tuon uima-altaiden ja hygieenian suhteen. Vieläkin mietin vaikka uimahallilla näyttääkin siistiltä :) Piti vain päästä ällötysten yli kun vesi oli parasta liikuntaa nivelille.
      Uinti on siitä niin kivaa kun ei tule hiki eikä kuuma niin jaksaa vain paremmin liikkua:)
      Ihanaa Kulkija kun aina jaksait kommentoida ja ihanan monipuolisilla ja pitkillä kommentoinneilla <3 Niitä on aina ilo lukea :) Jaat mukavasti myös omia kokemuksiasi, tykkään!
      Olen itsekin tosi tyytyväinen että olen löytänyt liikunnan ilon ja mieluisia lajeja :)
      Mukavaa kevättä ja tsempit takaisin!
      -Laura-

      Poista

Rapunzel