tiistai 25. toukokuuta 2021

Ystävyyden merkitys

Tekemästäni kyselystä tuli postausidea ystävyydestä ja sen merkityksestä.  
Muistelin että olen kirjoittanut asiasta joskus aikaisemmin ja arkiston kätköistä  löytyi teksti 02/2017.  
Voit lukea sen täältä.  
Ajatukseni ystävyydestä ei ole juurikaan muuttuneet niiltä ajoilta. 

Ystävyys merkitsee minulle paljon, eikä sitä oikeastaan pysty sanoin kuvaamaan kuinka paljon. Ajattelen ystävistäni että ne ovat minun toinen perheeni. Se ehkä kertoo siitä kuinka paljon arvostan ystävyyttä ja ystäviäni. Ystäväni ovat kannatelleet minua monesti elämäni varrella. Ja toivon että minä olen pystynyt myös kannattelemaan ystäviäni kun he ovat sitä tarvinneet. 

Vuosien varrella minulla on ollut monia ystäviä. Jotkut ovat tulleet käymään elämässäni ja jotkut ovat jääneet pidemmäksi aikaa. Kaikki ovat jättäneet jonkinlaisen jäljen sydämeeni.  

Vaikka sanotaan että määrä ei korvaa laatua ja seison sen lauseen takana. Välillä suren sitä että kaikki ystävyyssuhteeni ei ole kestänyt niin kauan kuin olisin toivonut. Kaipaan aika paljon ihmisiä ympärilleni. Olen joutunut myös pettymään ystävyyssuhteissani, niinkuin varmasti moni muukin. Luottamukseni on petetty tai ystävyys on vain loppunut. En väitä että itse olisin täydellinen ystävä ja että olisin aina toiminut oikein. Olen hyvin impulsiivinen ihminen ja tunnekuohuissani olen hyvinkin kärkäskielinen. Tämä onneksi on tasoittunut iän myötä. 

Hyvä ystävyys kestää tauotkin ja se jatkuu siitä mihin se on jäänyt. 

Arvostan ystävyydessä aitoutta ja toisen kunnioittamista. Toisen mielipiteiden kunnioittamista, asioista voidaan olla hyvinkin eri mieltä mutta se ei silti riko ystävyyttä. Luottamus on arvo asteikoillani ylimpänä - se on kaiken perusta. Arvostan kuuntelun ja tukemisen taitoa. Aina ei tarvitse osata edes sanoa mitään toisen murheille, kunhan jaksaa kuunnella. Myös yhteinen huumorintaju yhdistää ja se että voidaan nauraa vedet silmissä ihan tyhmillekin jutuille. 
Välillä voidaan olla ihan hiljaa eikä sekään tunnu kiusalliselta. Välillä tiedetään jo puolesta sanasta mitä toinen tarkoittaa tai mitä se tarvitsee. 

Yksi ystävyyssuhteistani on kestänyt läpi elämän sieltä lapsuudesta saakka. Se on aika hienoa omistaa ystävä jonka kanssa on eletty kaikki ikäkaudet. Matkan varrella on myös tarttunut monia ystäviä matkaan mukaan. Kaikki suhteet ovat kuitenkin yhtä tärkeitä. Arvostan ystäviäni suuresta ja heistä jokainen on tehnyt suuren vaikutuksen minuun. 

Sain tässä taannoin yhdeltä ystävältäni postikortin jossa lukee seuraavasti: 
"Ensi hetkestä tiesin sinusta tulee minulle ystävä. Sinä vain nauroit, mutta se oli sellaista naurua jossa oli minulle oma paikka" <3 



"Sinun ystävyys on minun supervoima, sinulle saan olla minä". 

(Lauseen lähde Ninnimoi design shopin postikortti) 

2 kommenttia:

  1. Ilman ystäviä olisi tyhjä olo. Ystävät ovat elämän tärkeimpiä asioita. Joskus on jännä miettiä miten eri ystäviin on tutustunut. Silloin, kun löytää "hengenheimolaisen", sen kyllä tietää :) Ystävyys on ihana asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen täysin samaa mieltä kanssasi Helzu ❤️

      Poista

Rapunzel