sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Laura: Viikon kauppalista


Bongasin idean postaukseen täältä:) Kun haeskelin jälleen netistä ideoita blogi postauksiin.

Idea kuulosti mielestäni hauskalta ja päätinkin toteuttaa sen kuvien kera. Tämän ja ruokapäiväkirja postauksen voinkin jatkossa toteuttaa useammin.
Ostin kaikki listassa olleet ruoka- aineet, paitsi herkkusienet unohdin.
Ja muutamia heräostoksia tarttui mukaani. Tällä kertaa ei herkkuja kuitenkaan;) Laihduttajan kaupassa käymisestä voit lukea täältä:) 

Ostin joitakin uusia tuotteita joista tulen myöhemmin kertomaan mitä tykkäsin:)

Minua kiinnostaa suuresti mitä muilla  kauppalistat sisältää ja mitä muilta tarttuu kaupassa mukaan. Joten haastaankin kaikki muut bloggaajat tekemään kauppalista postauksen.

Ostan melkein aina vihannekset, hedelmät ja kasvikset Lidlistä ja muut tuotteet Prismasta/Citymarketista.




LIDL: Atria ohuet ohut kalkkunaleike, Glueteiinittomat riisikakut (UUSI), Rasvaton raejuusto, Ingmariini vähärasvainen, Tavallisia riisikakkuja, Bataattia, Porkkanaa, Perunaa, Banskuja, Sitruunaa, Jääsalaattipussu (säilyy paremmin kuin ruukku), Läkerol xylitol pastilli, Avocado (parhaita Lidlissä), Kesäkurpitsa (parhaita Lidlissä), Kurkkua, Romatomaatteja.

PRISMA: Lohimurekepihvi (UUSI), Kasvisjauhis Crispy Vegan pihvejä (UUSI), Korppujauhoa, Mexican kasvispihvejä (UUSI), Ruispalat, Atria ohut kananfileitä, Lihaliemikuutioita, Kadet 10% juustoa, Fazer vatsaystävällinen kauraleipää, Ruokakerma pippuri 15%, Atria viljaporsaan sisäfilee, Kermaviili 12%, Rainbow Ranskankerma 18%, Sipulijauhe, Rakuuna, Jauhettu valkopippuri.  Lisäksi House lihanuija.

LIHAKAUPASTA: vasta jauhettua naudanjauhelihaa

4 kommenttia:

  1. Onpas hauska postausidea :) Jonkun verran näyttää olevan samoja ryoka-aineita kauppalistalla. Kiva jos alat tekemään näitä tai ruokapäiväkirjoja useammin! (:
    -vanessa

    VastaaPoista
  2. Kiva idea :) Mä itse käyn kaupassa monta kertaa viikossa, koska mulla ei mitenkään mahdu viikon eväät jääkaappiin kerralla. Eikä mulla ole pakastinta. Joskus jos saan itseni roudattua isompaan kauppaan, niin tulee ostettua vaikka sun mitä, mitä ei tarvitsekaan, kun kaupassa onkin tarjontaa. :D Käyn yleensä vain kämäisessä lähikaupassa ja siellä on kyllä ainakin heviosasto surkea. Lidl on yllättävän hyvä kauppa, mutta sieltä ei ikinä saa kaikkea mitä tarvitsee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Minäkin yleensä käyn muutaman kerran viikossa, kun en vain viitsi ostaa kaikkea kerralla enkä "Jaksa" miettiä koko viikon ruokia. Nyt päätin että yritän jatkossa ostaa viikon ostokset, jotta ei tulisi heräteostoksia niin herkästi. Samaa mieltä Lidlistä:)
      -Laura-

      Poista