sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Laura: Hei hei mitä kuuluu?


Motivaation tueksi:)
Kauhea into olisi blogiin kirjoitella mutta jotenkin en saa päässäni minkäänlaista aihetta kasaan, joten ajattelin postailla kuulumisia.
Motivaation tueksi ostin uusimman fit- lehden ja uusimman kauneus ja terveys lehden ainoastaan ihanan Nanna Karalahden takia:)<3

Ruokavaliossa on pysytty viime viikonloppua lukuunottamatta kun olin ystävien kanssa viihteellä, osasin tosin ottaa alkoholia kohtuudella ja syödäkin kohtuuden rajoissa vaikka herkkuja söinkin niin perjantaina kuin lauantainakin (vaikkei krapulaakaan omaksi ilokseni tullut) Olin jostain lukenut että kookosvesi auttaa palautumiseen ja krapulaan (lähdettä en muista?!?) joten nautin sellaisen ennen nukkumaanmenoa. Tein kookosveteni jauheesta joka esiintyy kuvassa  tekstin lopussa jossa on smoothie ainekset.

Olen itsekin ihmeissäni että ruokavaliossa pysyminen on ollut niin helppoa eikä nälkä ole vaivannut yhtään. En ymmärrä mistä tämä johtuu.... En ole kieltänyt itseltäni mitään paitsi että kalorit on päivässä max 1500.

Vedenjuonnissa ja liikunnan lisäämisessä on vielä parannettavaa. Vettä menee 1-1,5L päivässä, tavoitteena olisi 2L ainakin. Lenkillä olen käynyt satunnaisesti 1x vko ja pyöräilemässä suurinpiirtein saman verran, tavoitteena olisi liikkua 5 x viikossa:) Hiljaa hyvää tulee, haluan lisätä tuota pikkuhiljaa arjen keskelle osaksi päivä rutiinia. Pitkään on ollut mielessä se juoksun aloittaminen:) Polvet on hieman kiukutellut , söin tulehduskipulääke kuurin niihin ja nyt ne alkaa pikkuhiljaa olemaan kunnossa. Lääkäri antoi ohjeeksi treenata etureisilihaksia ja sain muutamia liikkeitäkin joita voin kotona helposti harjoittaa.

Paino on tippunut puuduttavankin hitaaasti, ainakin omasta mielestä. Joka viikko on tosin vaaka miinusta näyttänyt. Viimeisen päivän jälkeen julkaisen kadonneet sentit ja kilot täällä blogissa.

Loppuun lisään vielä mainion smoothie reseptin! Raikas ja ehkä hieman kirpeäkin maku!


Mango- banaani smoothie

  • 1 rkl lucumaa (antamaan makeutta)
  • 2,5 dl Ananaksen makuista kookosvetta jauheesta valmistettu
  • 1 banaani
  • 100g pakaste mangonpaloja (Lidl)
  • 200g Lidlin kreikkalaista jugurttia (joka jäi uupumaan kuvasta
50kcal/100g smoothieta. Muita ravintoarvoja en laskenut :)

Kaikki blenderiin ja avot eikun nauttimaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rapunzel