torstai 30. heinäkuuta 2020

Pieni tilannepäivitys

Heippa taaseen!
Alkukesän helteet vei energiatasoni todella alas. Jaksoin lähinnä käydä töissä ja odotin loman alkamista kuin kuuta nousevaa. Liikkuminen ja blogi jäi vaan taka-alalle kuin itsellään. Energiat eivät vain riittäneet.
Instagramia olen jonkin verran päivitellyt kuvia @heilautaelamaablogi.

Lomani alkoi heinäkuun puolesssa välissä ja olenkin ehtinyt tekemään jo kaikenlaista. Olen ollut kummankin veljeni perheen luona viettämässä aikaa.
Käytiin enon kanssa Repoveden kansallispuistossa ketunkierroksella. Lenkin pituus oli mittarini mukaan 6km ja kaloreita paloi tuhat. Oli paljon nousua ja laskua, joka teki lenkistä sopivan raskaan. Maisemat olivat upeat. Suosittelen lämpimästi käymään!
Olen käynyt myös enoni kanssa Loviisassa ja sieltä veneretkellä Svartholman linnoituksessa. Tutustumisen arvoinen paikka.
Kävimme myös ystäväni P:n kanssa Latakartanon Koskella, josta saimme otettua upeita kuvia.

Lomaa on nyt takana 2,5viikkoa. Hyötyliikuntaa on tullut aika paljon, mutta ei juuri muuta. Olen kuitenkin päättänyt että lomalla en stressaa syömisistä tai liikkumisistani.
Olenkin miettinyt että kun palaa töihin, olisiko hyvä aloittaa joku nettivalmennus - ainakin liikkumisille. Takataskussa olisi myös juuri minulle tehty ruokavalio, syömisteni perusteella. Miettisin että olisiko syytä aloittaa sellainen.
Vaikka tykkään ehkä enemmän vapaammasta liikkumisesta ja ruokailusta. Mutta olisiko silti pienen ryhtiliikkeen aika.

Kuva Svartholman linnoitukselta. 
"Kirjoitin instagramiin uusimpaan kuvaani näin. 
Haluan että jonain päivänä olisin vielä sinut kroppaani kanssa ja olisin tyytyväinen peilikuvaani.
Toivoisin että kun katson minusta otettuja valokuvia en alkaisi ensimmäisenä tutkimaan mitä virheitä itsestäni löydän.

Haluan että jonain päivänä pystyn olemaan miettimättä mitä muut minusta ja kropastani ajattelevat.
Ettei minun tarvitse miettiä, kehtaanko julkaista tämän tekstin ja/tai kuvan.
Ihailen rohkeita ja aitoja ihmisiä. Jotka tekevät asioita välittämättä siitä mitä muut ajattelevat tai kommentoivat.


Suurimpina mietinnän aiheitani on että riitänkö minä sellaisena kun olen. Olen saanut elämäni aikana kuulla miten olen liian suora ja liian kovaääninen, liian sitä ja tätä. Myös ulkonäköäni on kommentoitu.
Haluan olla jonain päivänä olen riittävästi juuri sellaisena kuin olen. Ne jotka tykkää pysyvät matkassa mukana 💛

Tiedän että nämä asiat ovat omia mörköjä päässäni, joista pääsee toivottavasti ajan kanssa eroon."


2 kommenttia:

  1. Olipa kiva, kun palasit blogisi ääreen, lomankin keskeltä, kertomaan kuulumisia meille lukijoille. Kuvassa on ihanan rauhallinen tunnelma ja fiilisen voi jopa aistia. Loviisan seutu on vierasta maaperää enkä ole koskaan käynyt siellä. Olisiko sinulla enemmän kuvia ja kerrottavaa sieltä? Hyvää lomailua vielä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että kuvasta välittyy sen tarkoitus.

      Juu Loviisa oli minullekin uusi tuttavuus 😊 Otin sieltä vain muutamia kuvia jotka onnistui.. En oikein keksinyt muuta kerrottavaa Loviisasta... En tiedä miksi.

      Poista

Rapunzel