lauantai 16. huhtikuuta 2022

Eka kerta salilla, jälleen kerran...

Monen kuukauden pohdinnan jälkeen liityin takaisin Liikkuun. Ja pitkästä aikaa tuntuu olevan intoakin siihen. 

Keskiviikkona menin ekaa kertaa tauon jälkeen salille. Ennen salille menoa minua jännitti ja jostain syystä pelottikin. Salille päästyäni minua jännitti, oksetti ja ahdisti. Ehdin olla salilla kymmenisen minuuttia ja lämmitellä rauhassa. 
Minulla oli sovittu käynti kaupungin liikunnanohjaajan kanssa, hän oli tehnyt minulle kaksi saliohjelmaa vetävät ja työntävät liikkeet. Alkuun juteltiin hetki liikuntamotivaatiosta ja salilla käymisen aloituksesta. Tämän jälkeen käytiin saliohjelmat läpi ja liikunnanohjaaja katsoi miten tein liikkeet. Vaikka olen salilla käynyt useita kertoja, oli kiva saada taas uusi ja hieman erilainen ohjelma. Sain myös hyviä vinkkejä liikkeiden tekemiseen. Jännitykseni laukesi heti tavattuani liikunnanohjaajan ja oli hyvä että ensimmäinen käyntini oli hänen kanssaan. Sovimme aluksi maltillisen tavoitteen, että kävisin kerran viikossa salilla. Enkä ota siitä mitään paineita. 
Vaikka kävimme kaikki liikkeet läpi ja teimme niitä n. 10 toistoa. Minulla tuli etureidet kipeäksi useammaksi päiväksi, eli treeni meni perille :D

2 kommenttia:

  1. Mahtavaa, että olet innostunut uudelleen salitreenistä. Tavoitteesi on mielestäni hyvä eli käydä kerran viikossa salilla treenaamassa. Tavoite ei aiheuta suuria paineita ja uskon, että se sen takia kantaa pidemmälle kuin tiukemmat raamit tavoitteessa. Laitahan kuvia ja fiiliksiä salilta välillä blogiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helzu kommentista :) Uskon samoin että se kantaa pidemmälle ja on kantanutkin jo :) Kirjoittelen fiiliksiä joku päivä tänne salista ja yritän muistaa napsia muutaman kuvankin :)

      Poista

Rapunzel