tiistai 17. helmikuuta 2015

Laura: Paritreenin merkitys:)



N

Olin tänään ystäväni kanssa salilla, otin hänen salilleen kymppikortin. Käyn itse vielä toistaiseksi toisella salilla. Päädyin tähän ratkaisuun koska halusin kokeilla hänen innostamana paritreenausta, saimme myös alkuvuodesta työpaikalta hieman liikuntarahaa niin sain melkein sillä kuitattua kymppikortin hinnan! Muutamia euroja jouduin pulittamaan itse. 

Ystäväni treenaa koulutetun pt:n kanssa joten hänelle on hyvin liikkeet ja oikeat hengistystekniikat hallussa:) 
En ole ennen tajunnut tuota hengityksen tärkeyttä miten se vaikuttaa toistojen jaksamiseen! Liikkeen työntövaiheessa uloshengitys. Siitä saa kummasti voimaa, suosittelen kokeilemaan!
Toinen minkä tehosta yllätyin on kun ystävä auttaa viimeiset toistot kun ei millään meinaa jaksaa, se on aivan uskomatonta! K auttoi mua muutaman liikkeen viimeisessä toistassa pitämällä vain kahvoista kiinni ja musta tuntui että siitä oli apua vaikka kuinka paljon. En vieläkään ymmärrä miten se on mahdollista. Tehtiin tänään maastavetoja, hauiksia, ojentajia, rintaa ja etuolkapäitä! Treenattiin yhdessä reilu tunti ja aika kului kuin siivillä! Eli vastaus otsikkoon KYLLÄ paritreenillä on iso vaikutus!! Ja iso apu treenaamisen jaksamisen kannalta!! Nyt tuntuu kyllä käsissä hieman tärrää:)

Alla oleva kuva, meidän tavoite:) 

Gym


Tälläiset  vatsat meillä on tilauksessa!!! 

Dressup Or Dressdown | via Tumblr


Loppuun vielä muutama tsemppi kuva:) Innostuin kun selailin noita weheartin kuvia:) 

Motivation

fit
Kaikki postauksen kuvat otettu weheartit.com

-Laura- 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rapunzel