Miksi minusta tuli hoitaja?

Tähän ei ole yksiselitteistä vastausta, joten kerron koko tarinan teille.
Yläasteella kun piti valita mihin kouluihin haen, keskusteltiin opon ja vanhempien kanssa ammatin valinnoista. Itselläni oli lapsesta saakka ollut haaveina opiskella kampaajaksi. Tänä päivänä olen onnnellinen ettei minusta tullut kampaajaa.
Hain ensimmäisinä hakuvaihtoehtoina kahteen eri kaupunkiin opiskelemaan kampajaksi.
Viidentenä eli viimeisenä vaihtoehtoina minulla oli hoitaja, koska opo (opinto-ohjaaja) ja äiti kehoitti minua hakemaan.

Pääsin opiskelemaan vuonna 1999 lähihoitajaksi ja valmistuin vuonna 2002. Olimme ensimmäisiä jotka pääsivät suoraan peruskoulusta hoitajaksi opiskelemaan ja olimme ensimmäisiä jotka kävivät kolmevuotisen koulutuksen (aikaisemmin 2,5vuotta).
Aloittaessani koulua ajattelin että suuntaudun lapsiin ja nuoriin. Ja että minusta tulee lastentarhanopettaja - ei tullut:) Jo ensimmäisen työharjoittelun jälkeen totesin että ei minusta ei ole päiväkotiin töihin. Työharjoitteluista minua eniten pelotti kehitysvammaiset ja mielenterveys puoli. Olin myös varma etten niistä tykkäisi. Ne olivat kuitenkin vaihtoehdot joita pohdin kun piti valita mihin erikoistua viimeisenä vuonna. Päädyin erikoistumaan vammaistyöhön, vaihdoin jopa kaupunkia jotta pääsin erikoistumaan siihen. Valmistuttuani totesin että en mene koskaan laitokseen töihin - ja nyt olen työskennellyt laitoksessa vanhusten parissa jo 15 vuotta :D Kesät lähihoitajakoulun aikana olin tehtaassa töissä, jossa isäni silloin työskenteli. Siellä oli kiva ilmapiiri ja hyvä palkka, joka nousi kesien saatossa.
Valmistuttuani olin hetken työkkärissä ja hain vakituisia virkoja kehitysvamma puolelta... halusin hetken vain olla ja miettiä mitä teen. Tämän hetkisestä työpaikasta vanhusten parista silloinen johtaja soitti minulle kotiin ja pyysi tulemaan töihin. Minun piti tekemään yksi viikonloppu ja se venynyt tähän päivään saakka. Välissä heitin myös keikkaa kehitysvamma puolella ja olin puolisen vuotta sijaisenakin kehitysvammaisten asuntolassa josta pidin kovasti. Samaan aikaan tein joitakin päiviä tässä samaisessa laitoksessa vanhusten parissa. Sain kuitenkin vakipaikan vuonna 2006 maaliskuussa varahenkilönä tästä samaisesta laitoksesta jonne minun piti mennä tekemään vain SE yksi viikonloppu. Tykkään työskentelystä vanhusten parissa, mutta välillä veri vetää kuitenkin sinne vammaispuolelle.
Hoitajan ammatti on antoisaa, vaativaa ja haasteellista. Se on päivittäistä kanssakäymistä erilaisten potilaiden ja omaisten kanssa, joka vaatii muuntautumiskykyä erilaisin tilanteisiin. Työn vaativuus on myös muuttunut työurani aikana, vanhukset ovat sairaimpia kun ne tulevat laitokseen. Koska pyritään siihen että jokainen saisi asua kotona niin pitkään kuin se on mahdollista. Myös kiire tuo omat haasteensa työhön, välillä haluaisi antaa enemmän aikaa mikä on mahdollista. Tykkään kuitenkin kun saan olla ihmisten kanssa tekemisissä, se on minun juttuni. Tykkään myös tiimityöskentelystä, harvoin olet yksin päätösten kanssa.

Olen saanut työpaikalta useamman ystävänkin elämääni, ajattelin joskus että työelämästä ei löytäisi niin helposti ystäviä mutta olin väärässä <3

Olen hakenut muutaman kerran sairaanhoitajaksi opiskelemaan mutta en ole päässyt. Ajattelen että sairaanhoitajan ammatti avaisi enemmän ovia ja vaihtoehtoja työpaikoista. Jonain päivänä haluaisin tehdä arkityötä ja siihen on sairaanhoitajana paremmat mahdollisuudet.
Saa nähdä mihin elämä minut vielä vie työelämän suhteen:)

Käythän lukemassa edellisen tekstini kasvojen hoidon ihmesienestä jollet ole vielä lukenut:)