tiistai 23. toukokuuta 2017

Terapeuttinen tauko

Blogi on pitänyt nyt luovan tauon kirjoittamisesta. Kahdeksi viikoksi olen unohtanut blogi maailman melkein täysin. En ole käynyt omassa enkä muiden blogeissa. En tiennyt itsekään koska palaan taas ruudun äärelle ja kirjoittamaan. Tänään, hetki sitten tuntui hyvältä palata takaisin langoille :) Edellisessä tekstissä viittasinkin että olen löytänyt rauhan kirjottamiseen ja samalla myös annoin itselleni luvan pitää taukoa <3 Näin varmasti toimin myös jatkossakin. Minuun saa olla yhteydessä sähköpostin välitykselläkin jos asiaa ilmenee, sitä käyn kurkkimassa päivittäin. 

Oikein odotan että pääsen vapaillani torstaina ja perjantaina lukemaan muiden blogeja ja kuulumisia. On ollut jo ikävä teitä kanssa bloggaajia, lukijoita ja kommentoijia. 
Mitä teille kuuluu? Mitä olette puuhailleet?

Onko ideoita/toivomuksia mistä toivoisitte minun kirjoittavan?

Nyt näyttää ainakin siltä että väsymys alkaisi pikkuhiljaa olemaan ohi. Olen tehnyt viime aikoina paljon itselleni mukavia asioita: pyöräillyt, lukenut kirjoja/lehtiä. lenkkeillyt, kävellyt metsässä, käynyt hierojalla, katsonut televisio sarjoja, tehnyt ToistoToukokuun liikkeitä fiiliksen mukaan ja ladannut akkuja hyvällä omalla tunnolla. ToistoToukokuun tulokset taidan julkaista vasta kuun lopussa, toivottavasti maltatte odottaa niitä :) Toivon pääseväni tavoitteeseen vaikka alussa uhosin että teen enemmän liikkeitä kuukauden aikana kuin sata. Hieman ollaan aikataulusta jäljessä 25/liikettä per liike joidenkin liikkeiden kohdalla. 
Alaselkä meni alussa jumiin pyöräilystä ja olenkin hierojani ohjeistuksella veivannut selätintä melkein joka ilta. Ai että sen veivaaminen on kivaa ja selkä hyvässä kunnossa:) 

Syömiset menevät edelleen vähän sinnepäin, niissä olisi parantamisen varaa. Ateria rytmi ja vedenjuonti on aika hyvällä mallilla. Syön 4-5 ateriaa päivässä ja suhteellisen säännöllisesti. Vettä juon 1,5-2L päivässä. Ruokajuomanakin menee pääasiassa vesi. Se on suuri saavutus päivässä, koska ennen Purea join maitoa/piimää ainakin litran päivässä - sain paljon turhia kaloreita. Vieläkin niitä joskus juon mutten samanlaisella antaumuksella kuin ennen. 
Jossain vaiheessa olisi tarkoitus julkaista Ruokapäiväkirjaakin täällä blogin puolella. 



4 kommenttia:

  1. Kiva saada sinut takaisin! <3 Vaikka taukoa tietenkin saa ja kannattaa pitää jos siltä tuntuu :)
    Kuulostaa oikein hyvältä, hienoa että olet pystynyt ottamaan rennommin! Itsekin olen ToistoToukokuussa hieman jäljessä tavoitteesta, katsotaan nyt että saako sitä enää kirittyä viimeisellä viikolla ;)
    Ruokapäiväkirjapostauksia on aina kiva lukea ja ihan perus kuulumispostauksia ainakin itse tykkään lukea, vaikka niissä ei sen kummempaa asiaa välttämättä olisikaan :)
    Innolla odottelen tulevia postauksiasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva tulla takaisin ❤️
      Kiitos jälleen ihanasta kommentista, tulen aina hyvälle mielelle kun luen niitä :) Kävi jo hieman kurkkaamassa blogiasi, useampi postaus täytyy lukea että pääsen jälleen ajantasalla. Olet ahkerasti postaillut:)
      -Laura-

      Poista
  2. Mukava kuulla sinusta taas! <3 Ja hienoa, että oot osannut pitää taukoa blogimaailmasta, kun on siltä tuntunut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kulkija <3 Juu pieni tauko tuli pidettyä, juuri sen pituinen kuin hyvältä tuntui :) Mukava kuulla sinustakin.

      Poista

Rapunzel