maanantai 11. joulukuuta 2017

Joulukalenteri 2017 - Luukku 11: Jouluruoka perinteet


Arkistojen kätköistä löysin kuvan vuodelta 2007, isoäidin luota.

Joulu ylipäätään on täynnä perinteitä - osa vanhoja ja osa uusia.

Jouluruoka perinteitä on erilaisia, itse ajattelen että meidän joulupöydässä ne on ollut hyvin tavallisia. Sellaisia jota on varmasti monella muullakin.
Meidän perheestä löytyy riisipuuroa, erilaisia laatikoita (bataatti, porkkana, lanttu, peruna, maksa), kinkkua + sinappia, rosollia, kalaa, paljon erilaisia juustoja, salaattia, joululimppua, sienisalaattia, sillejä, piparia, joulutorttuja, pasteijoita ja suolakeksejä. Tietysti myös päivän aikana on tarjolla glögiä, suklaata ja hedelmiä. Leipomuksia ehkä oli lapsena enemmän.

Tykkään pääsääntöisesti kaikista jouluruuista paitsi silleistä ja maksalaatikosta. Suurinta herkkuani näistä on juustot, voisin syödä niitä vaikka kuinka paljon.

Jouluruokailuun liittyviä perinteitä meillä oli että pöytä ja ruuat oli katettu kauniisti. Taustalla soi joulumusiikki. Ruokailu aloitettiin ja lopetettiin samaan aikaan.

Mitä jouluruoka perinteitä teillä on?

4 kommenttia:

  1. Isin riisipuuro puolukkakiisselillä! <3 Kinkkua, perunoita, porkkanalaatikkoa, rosollia, graavilohta, karjalanpiirakoita ja munavoita, torttuja ja yleensä jotain kuivakakkua. Muitakin laatikoita on yleensä ollut, mutta porkkanalaatikon oon tehnyt itse jo useamman vuoden ajan ja sitä menee eniten. Muita laatikoita en itse syö, joten eipä niitä tule tehtyäkään, vaan ne ostetaan valmiina. Aurajuusto kuuluu myös joulupöytään. On kai sitä muutakin, mutta ei tule mieleen. :) Meillä on vähän se ongelma, että mun harteille jää suurin osa valmisteluista nykyisin ja oonkin tullut siihen tulokseen, että, jos eivät muut osallistu tekemiseen, niin turha on valittaa, että jotain puuttuu. Minäkin haluan nauttia rennosta olemisesta kiireisen hermot kireällä touhottamisen sijaan. :) Ei me nälkään kuolla, vaikka sapuskaa oliskin vähän vähemmän. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältä kuulostaa teidänkin ruokaperinteet. Minun lemppari taitaa olla imelletty perunalaatikko:)
      Minäkin mietin että tuliko kaikki muistettua ja kirjoitettua listaan mitä ruokapöydässä on.
      Tuo on kyllä oikein hyvä pointti, ettei voi sitten valittaa jollei osallistu valmistukseenkaan. Jokaisella on oikeus nauttia rentoutumisesta <3 Ja tosiaan ette varmaankaan nälkään pääse kuolemaan :D ;)
      -Laura-

      Poista
  2. Meillä aattona syödään seuraavia jouluruokia: Kinkkua (viljaporsas), laatikoita (bataattilaatikko, lanttulaatikko, porkkanalaatikko, imelletty perunalaatikko ja maksalaatikkoa), graavilohta, mätiä+ sipulia+ smetanaa, sienisalaattia ja rosollia, sinappisilliä ja joululimppua. Juomana kotikalja ja punaviini. Kahvin kanssa sitten joulutorttuja, taatelikeksejä ja jotain jouluista kuivakakkua. Joulupäivänä aamulla on perinteenä syödä vasta riisipuuroa sokerin ja kanelin kanssa. Uutena vuotena nautimme juustoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania herkkuja teilläkin. Olen vasta aikuisiällä oppinut syömään mätiä+sipulia+smetanaa ja ai että kun se on hyvää..
      Taatelikeksitkin on uusi tuttavuus :)
      -Laura-

      Poista

Rapunzel