perjantai 22. joulukuuta 2017

Joulukalenteri 2017 - Luukku 22: Liikunnanohjaus

Tämä luukku jäi vaille aihetta, joten päätin kertoa allekirjoittaneen kuulumisia. Aikaisemmassa postauksessa kerroin että sain terveydenhoitajan suosittelemana liikunnanohjaajan tekemään liikuntareseptiä itselleni. Tapasimme liikunnanohjaajan kanssa muutama viikko sitten ja keskustelimme liikuntataustani, rajoitteistani, toiveistani ja aikaisemmista kompastuskivistäni. Ruokavaliotakin sivuttiin hieman.

Viikon päästä tapaamisesta tapasimme uudelleen uimahallilla, jossa on myös kuntosali. Ja liikunnanohjaaja teki minulle kuntosaliohjelman, sain omasta toiveestani kolme erilaista ohjelmaa. Eli ylävartalo, alavartalo ja koko kroppa. Voisin sitten tehdä sen mukaan mikä fiilis on, paljonko on aikaa käyttää salille ja montako kertaa ehdin viikon aikana salille menemään. Painoja täytyy myös lisätä, kun voima paranee - alussa kehitystä voi tulla nopeastikin koska minulla on kuitenkin taustaa salilla käymisestä. Viimeiset toistot täytyy tuntua. Kun lihaksia alkaa tulla - peruskulutus nousee ja paino alkaa tippumaan.
Tämän jälkeen menimme uimahallin puolelle, jossa sain erilaisia vinkkejä vesijuoksuun. Intervalli tyyppistä treeniä, joilla saadaan sykettä nousemaan. Tälläisella temmolla 20-30min on hyvä aika vesijuoksulle kun se tehdään "täysillä". Toki palauttelut loppuun ja välillä voi palauttelupäivänä mennä rauhallisesti. Ensimmäisen kerran hengästyin vesijuoksussa. On se ihmeellinen voima miten sitä jaksaa paremmin kaikkea tehdä kun joku tsemppaa koko ajan vieressä - ihmeellinen voima.
Vesijuoksu on hyvää liikuntaa kipuileville nivelilleni. Myös vesijumppaa hän suositteli.

Asetimme tavoitteeksi käydä salilla näin aluksi 2 x viikossa, jotta saadaa kroppa heräteltyä treeniin. Liian kovan tavoitteen asettaminen saa kiinnostuksen lopahtamaan ja tuo liikaa paineita. Hän myös muistutti että jos käyn vaikka kerran viikossa salilla, se on jo 50% tavoitteesta joka on iso määrä. Hyvä muistutus minulle.
Haluan liikkua jatkossa, koska siitä tulee hyvä olo ja haluan sillä edistää terveyttäni. Verenpainelääke ja nivelvaivat pois. Jaksaa arjessa paremmin. Nukkua paremmin.

Sain keskustelustamme ja treenistämme paljon motivaatiota ja tsemppiä liikuntaan. Olen todella tyytyväinen koko juttuun. Palaamme asiaan viimeistään helmikuussa. Yhteydessä saa aina olla jos tulee kysyttävää ym.

Ihana ystäväni Lissu halusi tsempata minua projektissani ja osti minulle kymppikortin uimahallille synttäri ja joululahjaksi. Olin niin sanaton ja onnellinen koko jutusta <3

Ruokavaliossani on vielä parantamisen varaa, mutta liikunanohjaajan kanssa sovittiin että mennään yksi askel kerrallaan. Pieniä hyviä valintoja ja ruokaa valmiiksi jääkaappiin, vaikka pastasalaattia liikunnan jälkeen. Liikunta elämään takaisin, niin sitten ei tee välttämättä mieli syödä epäterveellistä ruokaakaan. Ei haukata liian suurta palaa kerralla. Hyviä ajatuksia mielestäni ja saivat minut motivoitumaan ja yrittämään. Ennen olen aloittanut kaikki rytinällä ja liian tiukasti (liikunta ja ruokavalio) ja sitten on tullut kiinnostuksen lopahtaminen sekä kilot ovat tulleet takaisin usein korkojen kera.

3 kommenttia:

  1. Tämä oli tosi kiva luukku! Meillekin on paljon opiskeluissa puhuttu tuosta liikuntareseptista ja minusta se on tosi hyvä juttu :) Tästä luukusta jotenkin tuli läpi sellainen innostus! Tsemppiä kovasti! Ja hyvää joulua!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kyllä olen tykännyt kovasti <3 Ja se auttaa kovasti kun on kaupungin tarjoamaa palvelua:) Hyvää joulua sinullekin <3

      Poista
  2. Pienin askelin eteenpäin, niinhän se on. Oli kiva lukea kokemuksiasi liikuntareseptistä. Siitä puhutaan paljon, mutta käytännössä en tunne ketään, kuka olisi saanut sellaista. Varsin positiivinen juttu. Hyvää loppuvuotta :)

    VastaaPoista

Rapunzel