tiistai 5. joulukuuta 2017

Joulukalenteri 2017 - Luukku 5: Veronpalautukset

Tänään tulevat veronpalautukset. Kun tulee palautuksia onhan ne mukavaa "ylimääräistä" rahaa joka tulee sopivasti joulun alla.
Jos olen oikein käsittänyt niin  jatkossa veronpalautuksia ei enää saada vaan verotuskin menee ns. realiajassa. En ole tähän asiaan sen tarkemmin tutustunut vielä.

Saatko palautuksia vai mätkyjä?
Jos saat palautuksia mihin aiot ne sijoittaa? Vai meneekö summa sukanvarteen?
Luulen että osa käyttää palautukset ihan joulun järjestämiseen perheelleen.

Olen saanut vuosien saatossa palautuksia muutamasta sadasta eurosta reiluun tonniin. Viime vuosina noita pienempiä summia.

Olen kerran elämässäni viime vuonna saanut mätkyjä, toista sataa euroa. Ja se oli minulle kuin maailmanloppu vaikka summa ei päätä huimannutkaan.

Tänä vuonna veronpalaukseni menevät erittäin tylsästi autonhuoltoon. Aikaisempina vuosina olen veronpalautuksilla lähtenyt ulkomaanmatkalle - tämä oli todella palkitseva juttu ja ihana juttu. Olen ostanut palautuksilla myös joululahjoja tai joitakin "suurempia" hankintoja itselleni. Muutama vuosi sitten ostin icebugin nastakengät.

Nyt haluan hieman haaveilla, jos saisin veronpalautuksia hieman isomman summan, lähtisin ehdottomasti ulkomaille. Viimeisestä matkastani onko jo useampi vuosi aikaa. Joskus myös haaveilen personal trainerin palkkaamista veronpalautuksilla.


3 kommenttia:

  1. Yleensä ne on mennyt mulla ihan elämiseen, parina vuonna oon saanut jonkun lahjankin ostettua. :) Se on aika vakio, että mitä sitä opintotuella eläessä saa palautuksia, eikä se summa ole iso :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei varmaankaan palautukset päätä huimaa opintotuella...
      -Laura-

      Poista
  2. Reissuuuuuun!! Aiemmin ovat huomaamatta menneet normimenoihin,mutta tänä vuonna kotitalousvähennysten vuoksi/ansiosta mahdollistavat kunnon matkan!

    VastaaPoista

Rapunzel